|
|

Kilpirauhasen vajaatoimintaTaustatietoa kilpirauhasen toiminnastaKilpirauhanen, tai itseasiassa niitä on kaksi kurkun molemmin puolin, säätää kaikkien solujen aineenvaihdunnan nopeutta. Siten sen optimaalinen ja tasainen toiminta on hyvin tärkeä asia kaikkien solujen toiminnalle. Sen toimintaa monitoroidaan tarkasti aivoista käsin, josta tulevat käskyt joko kiihdyttävät tai hillitsevät sen aktiviteettiä. Kilpirauhen reakoi herkästi myös ympäristön erilaisiin tilanteisiin. Kilpirauhanen toiminta hidastuu ainakin kahdesta syystä: ravitsemusvirheistä sekä myrkyllisten aineiden liikakertymästä. Toksisten aineiden kerääntyminen kilpirauhaseen "vetää" perässään sinne myös patogeenisiä mikrobeja, esimerkiksi viruksia. Tästä tilanteesta voi yhtä hyvin syntyä myös kilpirauhasen ylitoiminta. Amalgaamipaikoista ja ruuasta tuleva elohopea on yksi merkittävimmistä myrkyistä, joka kilpirauhaseen päästyään hidastaa sen toimintaa pysyvästi. Vajaatoiminnassa ravitsemuspuutoksista ovat merkittävimmät pitkäaikainen jodin, proteiinin ja seleenin saanti. Näistä voi olla puute jo lautasella tai sitten suoliston huono toiminta johtaa näiden ravintoaineiden puutoksiin kilpirauhasen soluissa. Vajaatoiminta voi yhtä hyvin johtua aivolisäkkeen etulohkon puutteellisesta toiminnasta. Kilpirauhasen toiminta hidastuu siten, että ensin on "esivaihe" eli subkliininen tila. Tässä vaiheessa veriarvot ovat vielä viitearvojen sisällä, eikä johda lääkitykseen. Kuitenkin ko. ihminen jo kärsii kilpirauhasen vajaatoiminnasta, vaikka lääketieteellisessä mielessä hän on "terve". Tässä tilanteessa esiintyy hyvin usein massennusta; myös paino alkaa nousta, vaikka harrastaisi liikuntaa miten paljon tahansa. Usein esiintyy myös epämääräistä, vaihtelevaa väsymystä sekä suoliston toimintahäiriöitä. Tässä tilanteessa on viisasta tehdä SCIO-testi ja selvittää kokonaistilanne. Terapiatyöni periaatteetTerapiatyössäni käytän ravintoterapiaa, lääkeyrttejä, hivenaineita, vitamiineja, aminohappoja, rasvahappoja sekä uutta "sähköistä homeopatiaa". Mitä vaikeammasta ongelmasta on kysymys, niin sitä laajemmin joudutaan käyttämään näitä "välineitä". Kaikkien näiden eri terapiamuotojen käytössä noudatan toiminnallisen eli funktionaalisen lääketieteen periaatteita. Tässä ovat perusajatuksina ensinnä se, että jokaisen ihmisen kehon fysiologiset ja biokemialliset toiminnot kuten myös tunteiden ja mielen tapahtumat ovat yksilöllisiä. Toinen perusajatus on, että "kaikki vaikuttaa kaikkeen" eli mitään kehon elintä ei voi tarkastella irrallisena saarekkeena muusta kehosta, tunteista ja mielestä. Nämä perusajatukset tarkoittavat käytännön työssä sitä, että jokaiselle on tehtävä oma henkilökohtainen hoitostrategia, sitten ohjaan, neuvon ja opastan sen toteuttamista "kädestä pitäen" alusta loppuun saakka. Tämä varmistaa parhaan mahdollisen hoitotuloksen. "Sähköinen homeopatia" kuten myös uusi SCIO-tutkimus kuuluvat, Suomessa toistaiseksi vähän tunnettuun energialääketieteen piiriin. Sähköisessä homeopatiassa noudatetaan homeopatian periaatteita, mutta hoitoaine tehdään tietokoneen ja sähkömagneettisten tapahtumien avulla. Hoitoaineen teen jokaiselle henkilökohtaisesti SCIO-tutkimuksen antaman tiedon pohjalta. Tietosivuilla on lisäinformaatiota SCIO-testistä sekä paljon muuta luettavaa. Joten klikkaapa itsesi niille sivuille. Tutustu myös uusiin sivuihini www.tr-terapiat.com , sillä sinne tulee uusia artikkeleita, lisää potilasesimerkkejä sekä myös tietoa uudesta ABCD-painonhallintametelmästä. Ota rohkeasti yhteyttä, niin kerron mielelläni lisää. Teuvo Rantala
|